Ympäristöjohtaminen Venäjällä

Ympäristöjohtaminen on enemmän kuin Kioton ilmastosopimukseen sitoutumista. 1980-luvulta alkaen ovat länsimaiset yritykset kohdanneet yhteiskunnan asettamia odotuksia ympäristön suojelemiseksi. Tätä ennen oli ympäristöstä huolehtiminen erityisryhmien harrastusta, yrityksille pelkkää kustannuslisää. Metsäteollisuudella oli vielä 1980-luvun lopulla jyrkkä kanta, jonka mukaan ympäristöongelmaa ei ole olemassa. Vasta 2000-luvulla on virinnyt yrityksissä sosiaalinen ja eettinen vastuu. Yhteiskunnallisen vastuun vähin taso on lainsäädännön noudattaminen. Useissa tapauksissa yritysten sidosryhmät asettavat jo odotuksia, joissa ei tyydytä pelkkään laillisuuden valvontaan. Itseään kunnioittava sidosryhmä tiedostaa tämän mahdollisuutensa valvoa yrityksen yhteiskuntavastuun toteuttamista. Omaehtoinen vastuullisuus ylittää jopa sidosryhmien vaatimukset. Tuolloin yrityksen omistajat oivaltavat, että yhteiskunnallinen vastuu tuo itse asiassa pitkän ajan kannattavuuden. Yrityksen omistajat oivaltavat, että maineriskien hallinta muodostuu globalisoituvan median aikana yhä tärkeämmäksi tekijäksi: enää ei voi takapihalla tehdä sopimattomuuksia luottaen, että etupihan imago säilyy siistinä. Yhteiskunnallisen vastuun omaehtoisessa hoitamisessa on kyse yritys- ja tuotekuvan kehittämisestä. Yhteiskunnallista vastuuta kantava yritys määrittää kantansa ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon, työntekijöiden oikeuksiin, toimintatapoihin, lapsityövoimaan jne.

Venäjällä ei ole huolehdittu ekologiasta riittävässä määrin. Huonosti hoidettu ekologia ei tarkoita, että kansalaiset eivät kunnioittaisi vastuullista yritystä. Oman ekologisen uhkansa kohdanneet ihmiset antavat arvoa yritykselle, joka ei koe ympäristöä pelkkänä kustannuslisänä. Yrityskansalaisuus on toistaiseksi varsin nuorta Venäjällä, mutta nuorta se on myös Suomessa. Hyvä yritys saa kilpailuetua myös Venäjällä, jos hän ymmärtää yhteiskunnallisen vastuunsa. Toistaiseksi yritykset ovat luulleet, että Venäjä on iso ja erilainen maa, jossa kilpailua käydään vain hinnalla. Laadukas palvelu ei ole pelkästään tuotteen teknistä laaua, vaan myös hyvää eettisyyttä ja hyvää laatua ympäristön hoidossa. Uhkaava kustannustekijä on muuttunut luovaksi mahdollisuudeksi ja kilpailukeinoksi.

Rio de Janeiron ympäristökonferenssista (v. 1992) alkaen on kansainvälisesti keskusteltu ekotehokkuudesta. Kestävää kehitystä varten tulisi edistää sellaisia tuotanto- ja kulutustapoja, jotka vähentävät ympäristön painetta. Tuotannossa käytetyn energian ja aineen määrää pitäisi vähentää. Venäjän vahvuuksia ei ole ekotehokkuus. Venäjän luonnonvaraministeriö on aloittanut uuden Ekologialain valmistelun. Tämän lain tärkeydestä on puhuttu jo vuosia. Nykyistä lainsäädäntöä on luonnehdittu kaoottiseksi. Juri Trutnev ilmoitti kesällä 2004, että uuden lain yksi päämääristä olisi Venäjän teollisuuden modernisointi (RiaRosBuss/Rosbalt 6.8.2004). Liike-elämän edustajat ovat toistaiseksi ilmoittaneet epäilyjä myös lakia kohtaan, koska sen koetaan merkitsevän vain lisäkustannuksia ekologisten palveluiden tuottamiseen. Itse periaatetta ympäristön puhtaudesta ei kuitenkaan kukaan vastusta. Trutnev luonnehti Venäjän tilannetta: ”Me puhumme paljon ekologista ongelmista, mutta valtiolla ei ole todellisia mekanismeja vaikuttaa tähän sektorii. Hallitus suunnitteli alkuaan ekologista veroa, mutta liikemiesten vastustusten vuoksi verosta jo luovuttiin. Nyt Venäjän luonnonvaraministeriö aloitti lainsäädännön kehittämisen. Venäjän tehtailijoiden ja yrittäjien litto on vastustanut nyt uutta lakisuunnitelmaa. Kritiikkiä voi puolustaa sikäli, että lakia suunnitteleva hallitus on toisaalla leikannut Venäjän tulo- ja menoarviossa vuodelle 2005 ympäristöohjelmien kuluja15,2 % edellisestä vuodesta.

Eräät tutkimukset ovat osoittaneet karuttomasti, että lukuisat suuret kaupungit ovat huomattavasti rappeutuneet viime vuosien aikana. Nämä kaupungit ovat merkittävästi saastuneet. Yksi pääsyistä heikentyneeseen ekologiseen tilanteeseen on autojen lukumäärän huomattava kasvu. Toinen syy ovat yritykset, jotka eivät ole panostaneet ekologiseen vastuuseen. Tärkeimmät saastuttajat ovat lentävien orgaanisten komponenttien ohessa sulfiittidioksidi, hiilimoksidi ja typpioksidit.

”Jaloilla aikomuksilla on rakennettu tie helvettiin” (Áëaãèìè íàìåðåíèÿìè âûìîùåíà äîðîãà â àä), sanoo venäläinen. Aikomus on jalo, mutta toinen kohtaa siinä helvetin. Keskustelu ympäristöjohtamisesta on toistaiseksi tässä tilanteessa. Tunnetusti aikomuksista toteutukseen on myös pitkä matka.

 

Juha Molari