“Hanki ystävät läheltä”

“Hanki ystävät läheltä, viholliset kaukaa” ,

opasti professori Keijo Korhonen reaaliseen ulko- ja talouspolitiikkaan Suomen Kuvalehdessä (15/2005). Korhosen neuvo on mielenkiintoinen, kun muistaa hänen mittavan poliittisen uransa. Hän on ollut Suomen pysyvä jäsen YK:ssa 1983-88, pitkäaikainen ulkoministeriön virkamies ja Suomen entinen ulkoministeri (Martti Miettusen III hallitus 1976-77). Korhonen on nykyään kansainvälisen politiikan professori Arizonan yliopistossa.

Venäjä säilyy suurena
Professori Korhonen korostaa kirjoituksessaan Venäjän pysyvää merkitystä: “Vuonna 2100 saattaa venäläisiä olla vain 80-90 miljoonaa. Suomalaisia on silloin kolmisen miljoonaa, eikä kukaan tiedä, minkä värisiä tai rotuisia he ovat tai edes mitä kieltä he ensisijaisesti puhuvat.

Mutta toisin kuin pieni Suomi on Venäjä, maailman laajin ja voimavaroista rikkain valtio, oleva silloinkin kahden hegemonian, väistyvän ja nousevan, Yhdysvaltojen ja Kiinan tärkeä pelitoveri” (Suomen Kuvalehti 15/2005).

Professori Korhosen sanat olivat hyvin purevat sellaista Venäjän näykkimistä vastaan, joka ei edistä taloudellisia ja poliittisia suhteita. “Venäjän kalvamisesta näyttää Suomessa tulleen median ja poliitikkojen mielihuvi. Naapurin nilkkaan käydään kuin rakkikoira kun vähänkin aiheenjuurta löytyy…Venäjä menetti 15 vuotta sitten imperiuminsa, kansalaistensa toimeentulo- ja elämisenvarmuuden, ideologiansa ja arvojärjestyksensä. Jäljellä on kansallistunne, ylpeys venäläisyydestä. Sen turha ja typerä loukkaaminen tuottaa arvaamattomia tuloksia”.

Miksi emme hyötyisi Venäjästä?
“Otetaanpa oppia Suomen 1800-luvun viisaista kauppamiehistä. Nuo suomettarelaiset Paasikiven-Kekkosen linjan edeltäjät huokaisivat: ´Kun hyvä Jumala kerran on antanut naapuriksemme suuren Venäjän, miksi emme siitä hyötyisi?´”.
Moskovan voitonpäivän juhlallisuuksien aikana 8.5.2005 näytettiin Yhdysvalloissa CBS-televisioyhtiön 60 minuuttia –ohjelma, jossa Venäjän presidentti käski Yhdysvaltoja tutkimaan omia demokraattisia puutteitaan. Putin muistutti myös vuoden 2000 vaaliskandaalista, jossa Bush valittiin presidentiksi korkeimman oikeuden päätöksellä.

On vaikea arvata, millaista ilmapiiriä tahdottiin edistää tuollaisen ohjelman esittämisellä Yhdysvalloissa. George W. Bushin Baltian maiden kierroksen ja Moskovan voitonpäivän juhlallisuuksien jälkeen on kuitenkin kiinnostavaa palauttaa mieleen, kuinka professori Korhonen on kuvannut Yhdysvaltain politiikkaa ja yhteiskuntaa syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeisessä tilanteessa.
Teoksessaan Haavoitettu jättiläinen (Otava 2002) Korhonen osoitti kirpeää arvostelua George W. Bushin ylläpitämää sotahysteriaa ja rahavallan turmelemaa poliittista järjestelmää kohtaan. Hyvin harvat vaikutusvaltaiset länsimaiset kirjoittajat ovat yhtä selkeästi osoittaneet kritiikkiä myös Yhdysvaltojen ja epädemokraattisen Saudi-Arabian liittolaisuutta kohtaan.

Korhosen neuvo on, että olisi ensin pureuduttava Yhdysvaltain liittolaisten omiin motiiveihin, jotta globaaleissa muodoissa ilmenevää kansainvälisen terrorismin ‘toista tulemista’ ja sen syitä voisi edes selvittää. Yhdysvaltojen liittolaisuus ei merkitse varauksettomasti demokraattisten olojen edistämistä.

Korhosen reaalipolitiikkaan on kuulunut muistuttaa, että Suomi on pieni ja Suomen ei pidä katsella liian ihastuneesti Yhdysvaltoja kohtaan: ”Meillä Suomessa aina luullaan, että mitä tahansa Suomen johtajat sanovat esimerkiksi USAsta, niin se on kovin tärkeää Washingtonin kannalta ja sitä seurataan tarkasti. Tämä ei pidä paikkaansa.

Ei Suomi ole enää mielenkiintoinen sen jälkeen kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta ja sen jälkeen kun Suomi luopui omasta talous- ja ulkomaankauppapolitiikastaan EU:n jäsenenä” (TV1 24.9.2004 klo 21.00).

Juha Molari