|
 Birminghamissa
tohtoriksi väitelleen, UPI:n tutkijan Henrikki Heikan briefing-puheenvuoro
“Jännitettä ilmassa - Laskeva suurvalta ja sen suhteet länteen” (22.6.2006,
Ulkopoliittinen instituutti;
http://www.upi-fiia.fi/doc/UPI_Briefing_Paper_7-2006.pdf) haastaa
miettimään, onko Paasikiven reaalipolitiikan perinne ainoa tapa selittää
Suomen ja Venäjän historiaa. Euroopan turvallisuusarkkitehtuuriin,
transatlantisiin suhteisiin ja Itämeren alueeseen syventynyt tutkija esittää
kirjoituksessaan, että Venäjä olisi globaalissa mittakaavassa laskeva
suurvalta. Venäjän työikäisen väestön määrä on nopeassa laskussa, Venäjän
talouden koko ei parhaassakaan tapauksessa riitä suurvallalle, Venäjän
ydinasepelote on rapautumassa, Naton laajentuminen nakertaa Venäjän
aluepuolustuksen uskottavuutta ja Venäjältä puuttuvat vahvat liittolaiset.
Heikka: Venäjän poliittisessa kulttuurissa on
jotain vialla
Heikka antaa haastattelun tutkijankammiossaan. Tarjottimelle varatut
syömiset unohtuvat, kun kansainvälinen politiikka valtaa huhtikuussa 2006
väitelleen tohtorin. Heikka asettaa Venäjä-suhteet “oikeaan” kontekstiin.
Hän viittaa Goldman Sachsin tunnettuun BRIC-teesiin, jonka mukaan Venäjä
ohittaisi parinkymmenen vuoden päästä Saksan Euroopan suurimpana
talousmahtina. Heikan mukaan Venäjän talous toki kasvaa lähivuodet ja maahan
kannattaa sijoittaa, mutta konteksti on kuitenkin pidettävä mielessä
pohdittaessa poliittisia seurauksia.
— Suomen näkökulmasta Venäjä on suurvalta, mutta Venäjän kokoa ei osata
suhteuttaa täällä oikeisiin suhteisiin: Yhdysvallat on jo suurvalta, EU:lta
puuttuu vielä poliittinen toimijuus, Kiina nousee aikaanaan näiden kahden
rinnalle. Venäjä on vuonna 2050 vain murto-osa EU:n taloudellisesta
voimasta, Indonesian ja Meksikon kokoinen taloudellisesti.
Väestön väheneminen on Venäjälle pitkällä tähtäimellä aivan eritason ongelma
kuin Pohjois-Euroopan tai Yhdysvaltan kokemat väestön rakenteelliset
haasteet. — Pohjois-Euroopassa lapsia syntyy noin 1,7 per nainen,
Yhdysvalloissa 1,99. Venäjällä noin 1,2. Pohjois-Euroopassa ja
Yhdysvalloissa työvoimapula on vielä hallittavissa maahanmuuttoa lisäämällä,
Venäjällä edessä on työikäisen väestön määrän romahdus.
Talouskasvun liittyminen autoritaarisesti johdettuun, ”ohjattuun
demokratiaan” saa kritiikkiä: kasvua ei seuraa poliittinen vapautuminen.
Heikka vetoaa asiantuntija-arvioihin ja pitkään seurantaan kansainvälisissä
korruptio-tutkimuksissa. Mutta eikö korruptiota ollut valtavasti
Neuvostoliitossa, jossa puoluejohdolle siirrettiin omaisuutta
epärehellisesti, tai Jeltsin aikana, kun Venäjän rikkaudet jaettiin
muutamille pohatoille ja kaikki oli ostettavissa? Heikan mukaan 1990-luvulla
tehtiin paha virhe kun lähdettiin ensin yksityistämään Neuvostoliiton
kansallisvarallisuutta ja sitten vasta havahduttiin tukemaan
oikeusvaltiokehitystä. Oikea järjestys olisi ollut: ensin oikeusvaltio,
sitten yksityistäminen. Näin tavallisen venäläisen edut olisivat tulleet
huomioiduksi.
Heikka pitää Transparencyn ja Indemin kaltaisia korruptiotutkimuksia
luotettavana: korruptio on lisääntynyt Putinin aikana. - Poliittisessa
kulttuurissa on jotain vialla. Lainkuuliaisuuden puute on huolestuttava
ilmiö. Sananvapaus ja muut vapaudet ovat pyhät lännessä, mutta Venäjä on
kaukana näistä ihanteista. Venäjän täytyisi ansaita kansainväliseltä
yhteisöltä kunnioituksensa. Demokratiaan kuuluu, että kansa saa tehdä
virheitäkin.
Tutkija esittää ihailua Hodorkovskia kohtaan. “Hodorkovskin taloudellisesta
toiminnasta 1990-luvun aikana voi olla montaa mieltä, mutta sitä
seuranneessa poliittisessa toiminnassa hänellä oli visio Venäjästä
normaalina parlamentaarisena demokratiana. Putinillakin on halu, että Venäjä
tulisi hyväksytyksi normaalina eurooppalaisena maana, mutta Euroopassa
karsastetaan presidenttivaltaista järjestelmää jossa parlamentti toimii
lähinnä kumileimasimena”. Keskustelemme, olisiko Suomessa julkaistu niin
Halosen vastaista kirjoitusta kuin Putinia moittiva teos “Hiljaisuuden
vanki”, jonka kirjoitti äskettäin Hodorkovskin asianajaja Valeri Pahjuskin.
Heikan mukaan vertaus ei ole relevantti koska Halonen ei ole tehnyt
samanlaisia asioita toisinajattelijoille kuin Putin, jonka mediavalta
ilmenee erityisesti audiovisuaalisen viestinnän vallankäytössä. “Uutiskuva
on vallankäyttäjien kontrolloima”.
Venäjän suurvalta-aseman heikkeneminen näkyy Naton saapumisessa jo Moskovan
portille, mikäli Ukraina liittyy Natoon. “Venäjä ei ole suhteessa Natoon
mitenkään yhdenvertainen kumppani”. Heikka lopettaa kirjoituksensa
voimakkaaseen ilmaukseen: ”Mitä tiiviimmin Suomi on ankkuroitu osaksi
länttä, sitä pienempi on Venäjän poliittisen johdon houkutus käyttää
pääomaa, energiatoimituksia tai muita instrumentteja Suomen painostamiseksi”
(s. 7).
Miten sanat “painostuksesta” liittyvät Nato-argumentointiin? Kyse ei olisi
Suomeen tuotavasta strategisesta merkittävästä uudesta asejärjestelmästä tai
rakennettavista tukikohdista. Venäjällä ei ole syytä huolestua. “Nato on
hajanainen kansainvälinen instituutio, Yhdysvaltojen näkökulmasta
vasemmistolainen järjestö, joka sitoo Yhdysvaltain käsiä ja asettaa
kynnyksen Yhdysvaltojen yksipuolisille toiminnalle”. Suomi käyttäytyy jo nyt
ikään kuin Naton jäsen. “Suomihan on jo nyt aivan kärjessä Naton alaisissa
kriisinhallintajoukoissa joukkoja per väkiluku. Komento-, informaatio- ja
hallintojärjestelmät ovat yhteen sopivammat Yhdysvaltojen kanssa kuin
monella Naton maalla. Nato toisi joustavuutta suunnitteluun”. Toistaiseksi
ei ole tapahtunut energiapainostusta Suomea vastaan, mutta Nato-jäsenyys
nostaisi painostuksen hintaa.
Heikka ei näe että Suomen Nato-jäsenyys sinänsä heikentäisi Suomen suhdetta
Venäjään. “Luulen, että Venäjällä ovat jo tutkineet riittävän tarkasti
Suomen Nato-yhteensopivuutta. Olennaiset muutoksen on jo tehty rajan
molemmilla puolilla. Miksi Venäjä enää huolestuisi, jos toimii
rationaalisesti? Venäjän näkökulmasta en uhraisi montaa minuuttia Suomen
Nato-jäsenyyden miettimiseen, koska mikään ei muuttuisi”.
Juha Molari
molari@kauppatie.com |