|
Venäjällä on syksyllä 2006 käyty perusteellista keskustelua demokratian ja
hyvinvoinnin suhteesta. Samanaikaisesti valtapuolue – Venäjän yhtenäisyys – on
määritellyt ideologiakseen ”suvereenin demokratian”, joka poikkeaa sekä
“johdetusta” että ”liberaalista” demokratiasta. Joulukuun alussa Venäjän Kanava 1
kuvasi mittavasti puolueen kokousta. Boris Gryzlovin raporttiin tukeutuen puolue
määritteli kymmenvuotiseksi strategiakseen “suvereenin demokratian”.
Suomalaisten analyytikkojen on mahdotonta ymmärtää naapurimaansa kehitystä, jos
paneutuminen Venäjän identiteetin uuteen peruskäsitteeseen jää puutteelliseksi.
Ministeri Shaimiev moitiskeli jo joku aika sitten länsimaisia kriitikkoja:
”Valtiomme pyrkii palauttamaan menetetyt asemat kansainvälisellä areenalla,
tulemaan demokraattisten valtioiden yhteisön yhdenvertaiseksi jäseneksi. Tätä
taustaa vastaan syytökset Venäjän epädemokraattisuudesta eivät ole mitään muuta
kuin heijastus lännessä koetusta vaikeudesta hyväksyä Venäjän uutta politiikkaa”
(Nezavicsima Gazeta 15.9.2006).
”Nykyajan poliittinen atlas” (2006)
Tunnustetut tiedemiehet (Andrei Melvil, Mihail Mirohjuk, Juri Poluhin, Ivan
Timofev, Mihail Ilin, Jelena Meleskina, Tatjana Alekseeva, Viktor Sergev ja Jan
Baslavski) toteuttivat partnereidensa kanssa tutkimuksen ”Nykyajan poliittinen
atlas” (”Politizeskii atlas sovremennosti”). Kumppaneina toimivat ”Valtioiden
välisiä suhteita tutkiva Moskovan valtiollinen instituutti” (MGIMO-yliopisto),
”Yhteiskunnallisen suunnittelun instituutti” ja politiikan tutkimukseen
erikoistunut ”Ekspert-lehti”. Venäläiset ovat ylpeitä, että Atlaksen toteuttivat
juuri venäläiset tutkijat. Tutkimuksessa yhdistettiin toisiinsa useiden
tutkimusten tuloksia, myös Transparency Internationalin korruptioon ja median
vapauteen liittyvät selvitykset sekä Katona-instituutin tulokset talouden
vapaudesta.
Tutkijat ovat todenneet Atlasta arvioidessaan marras- ja joulukuun aikana
tyytyväisenä sen vievän keskustelun uudelle tasolle. Voimme ymmärtää entistä
monipuolisemmin maailman poliittiset järjestelmät. Venäläiset tutkijat eivät
tyytyneet yksiulotteiseen rakennelmaan, jossa lähtökohta olisi etäisyys/läheisyys
amerikkalaista demokratiasta tai tyhmän/älykkään johtajan vaihtoehdot. Toista
sataa valtiota tutkittiin. Tarkastelu kohdistui mm.
demokraattisuuden/epädemokraattisuuden, korkean/alhaisen elämänlaadun sekä
korkean/alhaisen ulkoisen riippuvuuden suhteisiin. Poliittiset valinnat ja
vaihtoehdot liitettiin historiaan ja kulttuuriin.
Atlaksen ilmestymisen jälkeen on tavan takaa muistutettu eurooppalaisten
sivilisaatioiden unohtaneen, elettyään jo vuosikymmeniä sodanjälkeistä elämää,
että kukin valtio elää enemmän tai vähemmän ulkoisten ja sisäisten uhkien
alaisuudessa. Valtion politiikka määräytyy tarpeesta vastustaa uhkia. Jotkut
valtiot valitsevat autoritäärisen mallin, jos elävät vakavien uhkien kohteena ja
jos kokevat tarpeen säilyttää suvereenisuus. Toiset valitsevat demokraattisemman
mallin, mutta nämä elävät usein vähempien uhkien kohteena tai näillä valtioilla ei
ole kykyä suojella omia rikkauksiaan. Valinnat poliittisiin välineisiin ovat
historiallisia.
Venäjällä on ilmeistä valtavat mittasuhteet, resurssien suuruus, alueiden ja
väestön moninaisuus sekä eteläisen alueen voimakkaat ulkoiset uhkatekijät. Atlas
paljastaa monien tekijöiden vaikuttavan politiikkaan. Tutkimusta tukeneessa
tiedelehdessä Expert (20.11.2006) arvioitiin Atlaksen merkittävyyttä: ”Noiden
mainittujen tekijöiden sivuuttaminen tekee kyvyttömäksi arvioida venäläisen
politiikan onnistumisia ja mahdollisuuksia”. Samaisia painotuksia on esiintynyt
tutkimuksen johtajan Melvilin artikkeleissa (mm. Nezavisimaja Gazeta 18.4.2006;
Polis 5/2006; Inter-CMI 1.12.2006).
Venäjän yhtenäisyys, 5 v.
”Venäjän yhtenäisyys” juhli 2.12.2006 viisivuotista historiaansa ja
viisitoistavuotisia liberaaleja reformeja. Liberaalisten uudistusten historiassa
on paljon sellaista perintöä, josta Venäjän yhtenäisyys sanoutuu irti: hintojen
vapauttaminen, shokkiterapia, vaucher-kauppa, valtion riippuvuus lainoista ja
vipistä, teollisuuden rappeutuminen, rosvous, kansalaisten köyhyys ja maatalouden
epäonnistuminen. Vuoden 1998 jälkeen alkoivat Venäjällä reformit, jotka uudistivat
teollisuutta ja kehittivät kansallista infrastruktuuria. Venäjä kansa valitsi
demokratian, joka ei ole ”johdettua demokratiaa”, vaan “itsenäistä demokratiaa”.
Venäjällä on oma kansallinen malli demokratiasta ja poliittinen traditio.
Juri Luzhkov kiitteli juhlaesitelmässä, ettei länsimainen filosofi Francis
Fukujama liittynyt New Yorkin terrori-iskujen jälkeen enää tutkimukseensa
”Historian loppu”, jonka mukaan kaikkien kansojen pitäisi sovittaa itseensä malli
”demokratisimmasta ja kehittyneimmästä valtakunnasta, Yhdysvalloista”. “Meillä ei
ole mitään demokratian standardia” (Luzhkov). Samaa lausahdusta – jo Venäjällä
sloganiksi muodostunutta – Shaimiev käytti kuvatessaan demokratian muotoja
muinaisen Perikleen ajoista nykypäiviin (Nezavicsima Gazeta 15.9.2006). Venäläinen
valtiokäsitys poikkeaa länsimaisesta. Valtaväestö ei ajattele valtiota
poliittisena tai julkisena käsitteenä, vaan etnokulttuurisena, historiallisena ja
traditionaalisena. ”Islamin ja ortodoksisen uskon välinen dialogi on tärkein
yhteiskuntasopimuksen perusta ja rauhan väline monilla alueilla Venäjää. Ilman
sitä dialogia demokraattiset arvot jäävät merkityksettömiksi” (Shaimiev).
”Venäjä on palannut maailman politiikan areenalle. Venäjä on lujasti
demokraattisten suvereenien valtakuntien joukossa. Venäjä on jälleen oivaltanut
omat kansalliset intressinsä ja on valmis niitä puolustamaan. Ei paremmin eikä
huonommin kuin Yhdysvallat, Euroopan valtiot, tai muut maailman valtiot”
(Luzhkov). Suurin puolue ei tahdo Federaation jäävän ryöstettäväksi lähteeksi
globaalissa taloudessa. Siksi tähdennetään intellektuaalista itsenäisyyttä, kykyä
hallita omaa tulevaisuutta ja vaikuttaa globaaleihin prosesseihin.
Venäjällä on uskomattomat luonnon resurssit, teollisuuden mahdollisuudet,
ainutlaatuinen maantieteellinen sijainti, innovaatioita, tieteellistä potentiaalia
ja suuri väestö, mutta maa menettää vuosittain tuhansia asiantuntijoita. Heidän
pitäisi rakentaa Venäjälle globaalia johtajuutta. “Kansallinen ohjelma paluusta
Venäjän intellektuaaliseen, tieteelliseen ja jälkiteolliseen potentiaaliin täytyy
olla prioriteettimme” (Luzhkov). Venäjällä on vakavat väestöongelmat. Äitiyden
tukemiseen vaaditaan voimavaroja. Moskovan kaupungin hallitus on julistanut vuoden
2007 ”lapsen vuodeksi”. ”Vakauttamisrahasto ei saa nyt tulla eräänlaisesti
pakanalliseksi epäjumalaksi: rahamarkkinoiden steriilisyyttä ei voi hyväksyä,
vaikka alan papit jatkuvasti rukoilevat sen mukaisesti” (Luzhkov).
Dmitri Orlov (Izvestija 30.11.2006) ajoittaa suvereenin demokratian käsitteen
synnyn kevääseen 2005, jolloin Vladislav Surkov viritti keskustelun kansallisista
prioriteeteista. Käsite “itsenäinen demokratia” (suverennoi demokratii) ilmaantui.
Venäjän johtavat politologit Vjazeslav Nikonov, Gleb Navlovski, Baleri Fadev,
Vitali Tretjakov, Andranik Migranjan, Aleksei Zalaev, Maksim Sokolov, Leonid
Poljakov, Vitali Ivanov ja Leonid Radzihovski muotoilivat ilmaisua vastapooliksi
”kontrolloidulle demokratialle, jossa kansakunta on sidottu tehottomuudessaan
muutamien globaalien keskusten toimintaan” (Surkov). Suvereenisuus on
kilpailukykyistä toimintaa. Venäjä on jo saavuttanut maailman
raaka-ainemarkkinoilla johtajan aseman. Venäjä ei halua enää rakentua vain
energiaputkien suojeluun. Uhkana on ”menettää kilpailukyky: Venäjän
poikkeuksellista asemaa energiamarkkinoilla on käytettävä välineenä korkean
teknologian ja innovaatioiden kehittämisessä” (Orlov).
Suvereeni demokratia ja Litvinenko eivät liity toisiinsa
Kesällä 2006 presidentti Vladimir Putin ilmaisi tuen suvereenille
demokratialle. Filosofi Aleksander Dugin on kuvaillut presidentin motiiveja
(Bremja Novostei 171/20.9.2006): ”Itsenäinen demokratia on osittainen vastakohta
Jeltsinin eliitin demokraattisille reformeille. - - On mahdollista sanoa eliitin
huolestuneen ´demokratiasta´ Putinin kaudella, mutta kansakunnan massat ovat
vaatineet kansallisen valtion suvereenisuutta, joka olennaisesti järkkyi
liberaalien reformien vuosina”. Itsenäinen demokratia huolehtii perustavista
demokraattisista instituutioista, mutta antaa niille uuden patrioottisen,
itsenäisen ja kansallisen sisällön. Filosofi Ivan Ilinan esitti idean
”orgaanisesta demokratiasta”. ”Putin on säännöllisesti rakkaudella viitannut Ivan
Ilinaan” (Dugin). Venäjällä on ollut eri instanssien suvereenisuutta. Kansa jäi
viimeiseksi poliittisessa järjestelmässä. “Suvereenissa demokratiassa” ylin valta
kuuluu kansalle, ei vieraiden mallien kopioinnille tai harvainvallalle.
Suvereeni demokratia on Venäjän uusi identiteetti, kansallisten intressien
turvaamista. Siihen ei kuulu Aleksandr Litvinenkon surmaaminen tai vastaavat
murhenäytelmät, muttei myöskään häpeilevä alistuminen muiden russofobiaan. Ehkä
mainitusta paheksunnasta oli kyse, kun suomalaista lentokonetta tutkittiin
muutaman tunnin Moskovan säteilytarkastuksessa joulukuun alussa. Venäläinen Kanava
1 (2.12) selvitti kainostelematta, miten Litvinenko tapasi Lontoossa
sushi-baarissa 1.11. italialaisen Mario Scaramellan, ”joka kutsuu itseään
radioaktiivisten pommien turvallisuusmieheksi”. Kanava 1 viritti epäilyn ja
muistutti Polonium 210 –ainetta löytyneen tuostakin miehestä. Epäselväksi on
jäänyt tulkinta Litvinenkon sanomisista, joiden mukaan hän olisi salakuljettanut
radioaktiivisia aineita Zürichiin vuonna 2000. Scaramellan tapaamisessa olisi
ollut kyse tästä.
Juha Molari
molari@kauppatie.com |