|
Tulevaisuuden ennustukset kertovat aina siitä, mitä emme
näe avoimesti itsestämme ja millaisena toivoisimme itsemme nähtävän. Taas kerran
on ennustettu Venäjän kehitystä.
2017
Joulukuussa 2006 myönnettiin Booker –palkinto Olga Slavnikovalle
fantasiasta 2017. Slavnikova piirtää yhden fantasian rakkaudesta ja Lokakuun
vallankumouksen 100-vuotisjuhlasta Ural-vuorilla. Kaksi henkilöä rakastuu, mutta
he eivät vaihda edes toistensa puhelinnumeroita ja osoitteita. Kirjan on epäilty
väittävän, että nykyisten ja tulevien urbaanien venäläisten rakkaus olisi “vain”
kokemus, ei enää instituutio. ”Kyse ei ole kohtalosta, vaan haasteesta”,
kirjailija tulkitsee kuvaustaan. Slavnikova kertoi 10.12.2006 Svoboda- lehden
haastattelussa uskovansa huonoimpaan mahdolliseen skenaarioon. “Kaikesta maksetaan
kallein hinta. Kaikki menee hirvittävällä tavalla”. Hän näyttää paljastavansa myös
syynsä pessimismiinsä: “90-luvun tähden on monelle kirjailijalle ja lukijalle
psykologisesti vaikeaa odottaa yksinkertaista suoraa tietä eteenpäin”.
Venäjä 2017
Eduskunnassa on 14 pysyvää erikoisvaliokuntaa ja suuri valiokunta.
Tulevaisuusvaliokuntaan kuuluu 17 varsinaista jäsentä ja yhdeksän varajäsentä.
Hallitus antaa tulevaisuus-selonteko eduskunnalle ainakin kerran vaalikauden
kuluessa. Tulevaisuusvaliokunnan tärkein tehtävä on tämän selonteon käsittely.
Tulevaisuuden valiokunnan (19.1.2007) mukaan Suomessa käytävää keskustelua
Venäjästä värittää Neuvostoliiton loppuajan ja Venäjän 1990-luvun sekasorron
luomat mielikuvat. Valiokunta uskoo Venäjän kehityksen globaalitaloudessa
riippuvan myös maan valtavan koon vuoksi tieto- ja viestintätekniikasta. Venäjän
hallitus onkin suunnannut Electronic Russia 2002–2010 -ohjelmaan 2,6 mrd. dollaria
Internetin käytön ja uusien e-palvelujen (e-commerce, e-education, e-government)
mahdollistamiseksi yrityksille ja kansalaisille. Venäjä nimetään ilmastomuutoksen
nettovoittajiin. Maatalouden edellytykset keskimäärin parantuvat ja pohjoisen
merireitin avaaminen käy todennäköisemmäksi.
Duuman vaalit 2007 uskotaan käännekohdaksi sille, millaiseksi Venäjän puoluekenttä
muotoutuu. Raportti unohti joulukuun 2005 Moskovan kaupungin vaalien analyysin ja
puolueiden uudet keskinäiset suhteet. Myöskään Venäjän nykyisen valtiojohdon
politiikkaa ja suhdetta nationalistisia paineita luoviin oikeistovoimiin ei
analysoida. Moskovan 2005 vaaleissa keskiluokka ilmoitti tyytyväisyytensä
valtapuolueen nykykehitykseen.
Valiokunta teki kolme fantasiaa: kolme taloudellista vaihtoehtoa ja kolme
skenaariota. Ensimmäistä kutsuttiin “ylösnousemukseksi”: energian toimituskyky
maailmanmarkkinoille säilyy vähintään nykytasolla ja tuotanto monipuolistuu.
Venäjän vientiä hallitsevat energiantuotannon suuryritykset monipuolistavat
toimintaansa työllisyyttä merkittävästi lisääville aloille. Poliittisesti edetään
ilman ohjausta toimivaan demokratiaan. Toista mallia kutsuttiin ”modernismiksi”.
Energian maailmanmarkkinoille toimittamisen merkitys vähenee. Kehityksen
lähtökohtana ovat uuden keskiluokan tarpeet ja luovuus. Tuotantorakenteen muutos
jatkuu voimakkaana Venäjän kotimarkkinoilla. Palvelusektorin kasvusta suuri osa
keskittyy kulutustavaroiden jakeluun ja kuluttajapalvelujen tuottamiseen
kotimarkkinoille. Kasvavan kulutuksen lasku hoidetaan kansainvälisille
markkinoille myydyillä palveluilla. Avainasemassa ovat tieto- ja
viestintätekniikan palvelut sekä kansainvälinen turismi.
Kolmas skenaario on ”luonnonvarakirous” tai ”rappio”. Tuotanto ei monipuolistu,
energian toimittaminen maailmanmarkkinoille säilyy nykytasolla. Vahva, suuriin
energiayhtiöihin, puolustusvoimiin ja salaiseen poliisiin tukeutuva eliitti pitää
valtaa. Tätä mallia kutsutaan “Vahvojen vallan Venäjäksi”. Eliitti pitää yllä
korkeaa elintasoa energian vientitulojen varassa. Keskiluokkaan kuuluvan
elinolosuhteet riippuvat siitä, kuinka se palvelee eliittiä. Valtaväestö elää
niukasti vaihtotaloudessa. Kansalaisten oikeusturva ja tasavertainen kohtelu
oikeudessa ja henkilökohtaisessa turvallisuudessa ei toteutuisi.
Raportti osoittaa Suomi-neidon fobiaa Venäjän suuria energiayhtiöitä,
puolustusvoimia ja salaista poliisia kohtaan. Niiden vahvuutta ei sovi samaan
fantasiaan keskiluokan kasvavan kulutuskysynnän ja hyvinvoinnin kanssa.
Tulevaisuuden ennustajat eivät havaitse, että venäläisen uuden keskiluokan
kyltymätön kulutuskysyntä pitää jo tätä nykyä yllä Venäjän BKT:n kasvua.
Kataisen valiokunta haluaa parantaa suomalaisten Venäjän-tuntemusta ja venäjän
kielen taitoa, lisätä opiskelijavaihtoa ja liikenneyhteyksiä. Menetelmiksi
tarjotaan perustettavaksi innovaatiokorkeakoulua Pietariin, Espooseen ja
Lappeenrantaan. Venäjä 2017 –fantasian mukaan suomalaisten Venäjä-osaamisen
loistava tulevaisuus syntyy, kun Venäjä-osaamiseen vihkiytyvät suomalaiset
opiskelijat lähtevät suomalaisperusteisiin korkeakouluihin ja asuvat suomalaisten
hallinnoimissa asuntoloissa.
Kuka rahoittaa Venäjä-vastaisuutta?
Venäjän kauppatie –lehti ilmoitti kesäkuussa 2006 tutkivansa
suomalaisten journalistien Venäjä-kuvaa. Journalistiliitto ja Suomen Pen olivat
vähän aiemmin julkistaneet huolestuneita arvioita Venäjästä. Journalistit eivät
vastanneet tiedusteluihin omista ikävistä kokemuksistaan, jos sellaisia edes oli.
Helmikuun lopussa 2007 julkistettu valtiotieteen tohtori Johan Bäckmanin kirja
Saatana saapuu Helsinkiin (2007) paljastaa median kulissin takaisen elämän.
Venäjän verotuksen asiantuntijan John Hellevigin omistama yhtiö Russia Advisory
Group on julkaissut kohukirjan. Bäckman kuvailee Suomen historian suurinta
Venäjä-vastaista mielenosoitusta värikkäin ilmauksin: “Anna Stepanovna on kuollut.
Häntä ei enää ole. Mutta monet tarvitsivat hänen kuolemaansa, eritoten ne, jotka
halusivat määritellä Venäjän paikan uudelleen. - - En olisi uskonut Venäjän
vastaisen huutokuoron voimaan. - - Se huusi ja raivosi mielipuolisesti, ilman
mitään harkintaa tai tyylilajia. Tietenkin siinä oli oma tyylinsä, suomalaisen
venäläisvihan tyyli, verenhimoisen suomalaisen jihadismin tyyli” (s. 25-27).
Bäckman kertoi (4.3.2007), että Suomessa huolestuneisuus Venäjän ja Putinin tähden
on johdettua, tarkoitushakuista ja ehkäpä ulkoa päin rahoitettua. “Kukaan ei ole
sanonut, että olisin väärässä eikä ole hiljentänyt”, Bäckman arvioi palautetta.
Tutkija on kriittinen vihreiden kansanedustajan Heidi Hautalan, Suomen PEN:n
puheenjohtajan Jukka Mallisen, tshetsheeniterroristien suomalaisen tukijan Mikael
Storsjön, Suomen Amnestyn puheenjohtajan Frank Johanssonin ja Helsingin Sanomien
toimintaa sekä näiden ulkomaisia sidossuhteita kohtaan.
Anna Polikovskajaa käytettiin poliittisiin provokaatioihin Putinin Venäjää
vastaan. Venäjän lehdistöattasean Irina Naljotovan vastaus lähetystön
henkilökunnan suhtautumisesta mielenosoitukseen sykähdyttää: “Ei mitenkään. Se oli
sunnuntai. Kukaan ei ollut töissä. Illalla joku näki sen televisiosta” (s. 157).
Suomessa ilmenevä Putin vastaisuus on mediahakuinen, keskusjohtoinen, lonkerot
ulottuvat rahoittajiin Berezovskiin ja Tshetshenian varjohallitukseen Lontoossa.
Berezovski on ostanut satunnaisesti New York Times –lehdestä jopa koko sivun
ilmoitustilan Putin vastaisen propagandansa esittämiseen. Korkeasti palkatun
asianajajan Robert R. Amsterdamin Suomen vierailuilla on ollut samat tavoitteet.
Ihmisoikeusteemalla ratsastaessa ajetaan itsekkäitä poliittisia päämääriä.
”Toimittajat käyttävät angloamerikkalaisia tiedotusvälineitä ja haastattelevat
suomalaisia asiantuntijoita tunnin verran, mutta lopulta he keksivät lyhyeen
juttuunsa lauseen uhkakuvista” (4.3.). “Jos Venäjällä hakataan metsää, suomalaisen
ajatuskulun mukaan se on osoitus venäläisestä ahneudesta ja piittaamattomuudesta,
mutta jos metsää ei hakata, se on osoitus venäläisestä laiskuudesta ja
saamattomuudesta” (s. 69). Kun Venäjä ja EU sitoutuvat toisiinsa energian myyjänä
ja ostajana, tämä luo tosiasiassa vakautta ja turvallisuutta.
Juha Molari
molari@kauppatie.com |