|
Poliisin ammattitaidolla lujakasvoinen, jopa vähän pelottavan näköinen jykevä
mies ottaa vastaan turvallisuusfirmaansa saapuvan haastattelijan sekä tekee
taitavasti muutamilla kysymyksillä tuttavuutta haastattelijansa motiiveihin.
Urmas Rinne on suomalaisia poliisilegendoja, pitkän linjan poliisimies,
virkaiän perusteella eläkkeellä. Rinne toimi poliisin palveluksessa 41
vuotta, josta Helsingin rikospoliisissa 24 vuotta tutkijana, noin 13 vuoden
ajan ammattimaisen ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnanjohtajana.
Rinne toimi myös 10 vuoden ajan Suojelupoliisissa yksikön päällikkönä
vastuuna kansainvälisen terrorismin ja rikollisuuden torjunta. Rinne sai
vuonna 1995 kunnian johtaa jopa kansainvälisen Interpolin monipäiväistä
terrorismin torjunnan suurkokousta. Rinne tuli tunnetuksi Venäjän
asiantuntijana erityisesti vuosina 1997 – 2001, kun hän toimi Pietarin
Suomen pääkonsulaatissa poliisin yhdyshenkilönä ja erityisasiantuntijana
rikostorjuntaan liittyvissä asioissa. Vuonna 2002 Rinne työskenteli
sisäasiainministeriön poliisiosastolla ja teki tutkimuksen Suomen ja Venäjän
rikostorjuntayhteistyöstä ja sen kehittämisestä. Pitkän uransa ja ulkoisten
yllytysten seurauksena Rinne perusti oman turvallisuusfirman vuonna 2003.
Kovaotteisenakin tunnetun miehen sisältä paljastuu kaipuu ihmisyksilön
turvallisuuteen. ”Kun koulutan firmoja kauppakamareissa ja sellaisissa, olen
käyttänyt sanontaa: kaikki maallinen on mammonaa. Liike-elämän puolella
yleensä varjellaan omaisuutta, mutta unohdetaan kaiken tekijä, ihminen.
Ihminen on kaiken A ja O. Minua ei heilauta, jos tehtaat palaa, mutta jos
ihminen ei pala”. Rinne painottaa, ettei liikkeen edustajaa saa jättää
yksin, häntä ”ei saa vain sylkäistä ulos periaatteella, että työ opettaa”.
Turvallisuusasiantuntija ilmaisee tahtonsa sillä vakuuttavalla karismallaan,
että psykohistorioitsija spekuloi mielessään Rinteen omaa henkilöhistoriaa
sekä kaipuuta turvaan ja hyväksyntään.
“Väärää seuraa, kallo täynnä viinaa ja ongelmiin joutuminen on hyvin
mahdollista”. Rinne kutsuu Pietaria toiseksi kotikaupungikseen ja kuvailee
itsestään huolehtivalle keskivertoihmiselle Pietarin ydinkeskustan Nevskin
kulmia turvallisemmaksi kuin Helsingin rautatieympäristöä viikonloppuisin.
Rinne on kuullut sellaisia pelokkaita kyselyjä, miten Venäjällä voi tehdä
työtä, koska siellähän lähtee henki. Turvallisuusasiantuntija vastaa, ettei
häneltä lähtenyt henki, vaikka työ oli erityisen haasteellinen
järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Edes koti ja oma persoona eivät
välttyneet uhkauksilta. Hän tuli lähinnä testatuksi siinä, miten pitkälle
suomalainen kestää.
On toki tapauksia, ”joissa ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, jos huonosti
käy”. Niissä tilanteissa pelimarkat olivat yksinkertaisesti liian vähissä.
“Olit väärään paikassa ja väärään aikaan”. Aina on myös sellaisia
koheltajia, jotka kerjäävät verta nenästä. Mitkään neuvot eivät tahdo auttaa
heitä. Tärkeintä olisi kuitenkin ennakoiminen: firmat voivat tehdä paljon
asenteellisesti, kouluttaa, pitää huolta ja estää monia ongelmia jo ennen
esimerkiksi matkalle lähtöä. Hyvin tärkeää on myös tietyissä asioissa oikea
toiminta, jotta ongelmia ei edes syntyisi. Urmas varottaa kahta
pääasiallista hölmöyttä vastaan.
Ensinnäkään ei saa provosoida eikä provosoitua! Suomalainen oma oikeustaju
saattaa olla suurin turvallisuusriski. ”Järjellinen perääntyminen ja
kinaamisen lopettaminen” ovat parempi periaate kuin sisukas “minähän en anna
periksi” –asenne. Poliittisia ja uskonnollisia tulenherkkiä keskusteluja
olisi aiheellista välttää tuntemattomien seurassa. Moniin ongelmiin Rinne
liittää peiliinkatsomisteorian: “Kiristetään, koska on annettu syy
kiristämiseen. Saatetaan tarkoituksella houkutella mukaan nopean
rikastumisen toivossa, kierretään verolainsäädäntö, tullisäädökset jne.”
Viranomaiset toimivat väärin menetelmin ja voivat olla mukana. Lopulta
yritys ajatetaan tilanteeseen, jossa voidaan kiristää pienin tempuin.
Monet suuret suomalaiset firmat ovat leipäätyneet osaamiseensa, kun ovat
olleet Venäjällä neuvostoajoista alkaen. Ennaltaehkäisevä varautuminen on
laiminlyöty. Turvallisuusajatteluksi ei riitä lukot ja vaahtosammutin.
Turvallisuuteen kuuluu bisneskumppanin taustojen selvittäminen. Kumppania ei
saa jättää yksin omatoimisuuteensa, vaan vain yhteistoiminta antaa
mahdollisuuden järkevään seurantaan ja vastuuseen panuoran on oltava
sellaisessa kunnossa, jotta kovat kaveritkin ja väärät viranomaiset sen
tunnustavat. Urmas Rinne tahtoisi liittää turvallisuuden luonnolliseksi
osaksi liiketoimintaa.
Taustaselvitykset työnhakijoista, yhteistyökumppaneista ja muista tahoista
ovat yksi osa luonnollista turvallista liiketoimintaa Venäjällä.
Työntekijöistä tehtävät selvitykset koskevat äärimmäisen harvoin suomalaisia
työnhakijoita. Myös monia muita asioita voi ilmaantua: suomalaisten
ostamalla venäläisellä firmalla on saattanut olla suojelu, katto.
Kattosuojauksessa on mukana ehkä yksittäisiä viranomaisia. Nämä hoitavat
suhteillaan, että firmassa vältetään esimerkiksi
paloturvallisuusvelvoitteita. Kirjanpidollisesti kattosuojaus naamioidaan
pankin kautta mainoskuluiksi. Tietyt palkkiot menevät pimeänä rahana
katolle. “Kun ostat firman etkä tiedä katosta, joutunet ongelmiin”.
Rinne vaikuttaisi itsekin “venäläistyneen” 1990-luvun kovaan maineeseensa
verrattuna, jolloin hän varoitti Venäjän mafian valtaavan Suomea syövän
tavoin. Pietarissa kerättiin tyttölistoja vaarallisista iloisista naisista,
joiden uskottiin järjestäytyneen rikollisuuden käsissä koettelevan
suomalaisen yhteiskunnan ja virkakunnan toimintakykyä.
Nyt sitä vastoin Rinne sanoo ärsyyntyvän ”sellaisista fiksuinakin pidetyistä
korkea-arvoisista kavereista ja viranomaisista, jotka sanovat: ’Sinne en
jalallaan astu’, ’vain konepistooli kainalossa’ ja ’kaikki venäläiset naiset
ovat sitä ja tätä’” ”Näille maistuu kuitenkin jumalattoman hyvin venäläinen
suolakurkku ja votka”, ihmettelee Rinne: ”Pidän tätä merkillisenä itseensä
käpertyneenä puheena – ja sitten kuulee niitä iänikuisia’ voissa paistaisi’
–juttuja”. Rinne pitää merkillisenä sellaista suomalaista asennetta, jossa
hallitsee yhtäällä perinteinen Neuvostoliittopeikko ja toisaalla
markkinointioptimismi. Järjellisellä keskitaholla ei kohdata toisia.
“Suurimmat venäläisten haukkuja ovat ne, jotka eivät tunne venäläisiä”.
Juha Molari |